Rokkirallia Joutsassa 9.-10.10.2021
Joutsassa ajeltiin vikkonloppuna jo kolmatta kertaa tällä kaudella, kun JoSeMoRa:ssa rokattiin kauden päätöskilpailun merkeissä.
Tiimiläisiämme oli tällä kertaa niin ajamassa, katsomassa kuin myös talkooväkenä auttamassa...
Lauantaina Vetareissa Jarmo V132 ja ensikertaa Rokkiralleissa ajanut Arttu V205 kiertelivät rataa kovasti kamppaillen lastcalliin saakka. Sakari V369 taisteli tiensä aina B-finaaliin asti, jossa kuitenkin harmittavasti keskeytys tekniseen vikaan, mutta päivän tulos kuitenkin hienosti 11. (pokaali)
Supereissa Timantti S29 veivaili Volvonsa D-finaaliin. Teknisten murheiden vuoksi viikonlopun ajot jäivätkin sitten siihen ja reippana kaverina Timantti olikin sunnuntaina hommissa lippupisteellä.
Sunnuntai alkoi kuskeillamme lupaavasti kaikkien selvittäessä tiensä semifinaaleihin.
Kardaaneissa Janne K270 valitettavasti nappasi varoituksen semeissä ja joutui hakemaan vauhtia G-finaalista, jossa kuitenkin keskeytys tekniikkamurheiden vuoksi. Pikaisesti autossa syyläri paikkaukseen, että Paula pääsi vielä ajamaan samaisella autolla Leideissä.
Laatu-leidimme Hanna L16 ja Paula L70 selvittivätkin tiensä aina C-finaaliin saakka. Miran L369 huono tuuri auton tekniikan kanssa ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan semeissä valitettavasti keskeytys, eikä E-finaalissa autoa nähty viivalla.
Taas on pajoitettavaa talleissa, mutta onneksi nyt on aikaa... Ensi kautta odotellen ja toivotaan ettei kuskeilla olisi niin paljon vastoinkäymisiä kilpureiden tekniikan kanssa!