Rokkirallia Rantasalmella 25.-26.9.2021

27.09.2021 18:21

Rantasalmella rokkailtiin viikonloppuna hyvinkin erilaisten päivien merkeissä sääolosuhteiden vaihtuessa lauantain sateilta sunnuntain poutaiseen syyssäähän. Tiimimme edustus oli tällä kertaa erittäin vähäinen - ainoana kuskinamme oli Supermiehemme Timantti S29, joka onneksi ajoi molempina päivinä ja jännitettävää riitti näinollen koko viikonlopulle.

Lauantaina vettä tuli taivaalta koko päivän, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Rata olikin melkoisen haastava ja rapa lensi autojen liukastellessa eriä eteenpäin. Timantti veivaili V8 Volvoaan melkoisen leveillä linjoilla D-finaaliin saakka.

Sunnuntai valkeni huomattavasti mukavamman näköisenä syyskelinä ja iltapäivällä saatiin jopa aurinkokin näytille. Sunnuntain saldona Timantti taisteli tiensä B-finaaliin, jossa kuitenkin keskeytys, ja lopputuloksena Supereissa päivän 9. (pokaali).

Pientä ehostusta on jälleen tiedossa, että kilpuri on kunnossa kauden päätöskilpailuun Joutsassa parin viikon päästä.